Pallontallaajat.net
Valikko
  • Laosin ihana rauha

    2014 matkustimme kolmen sukulaisnaisen voimin Aasiaan. Aloitimme retken Bangkokista, piipahdimme Kanchanaburissa Kwai-joella ja palasimme Bangkokiin, josta lähdimme yöjunalla Laosiin. Pelonsekainen ajatus pimessä kulkevasta junasta, rotkoista ja jos vaikka mistä, sai pohtimaan lentoja,…

  • Singaporen ABC (ja D)

    Toistaiseksi en ole tavannut matkaajaa, joka ei olisi pitänyt Singaporesta. Kyllä sellaisiakin kaiketi on, mutta tuntuu että Singapore on niin siisti ja länsimaalaistuneen aasialainen, että siitä on helppo kriittisenkin matkalaisen pitää. Ja…

  • Kwai-joen silta

    Thaimaa 2014, loppusyksy. Kwai-joen silta, Kanchanaburi. Tuntuu, että silta ja sen historia ovat paremmin vanhemmalle sukupolvelle tuttuja, niin nimen, kirjan kuin elokuvan ja sen tunnusmusiikin osalta. Livenä silta on turistien täyttämä, joten…

  • In loving memory of shoe tree

    Kuvittele itsesi roadtripille ajelemaan vuokra-autolla aavikolla, kaukana kaikesta. Niin kaukana, että puhelimissa ei ole kuuluvuutta. Mene ajatuksissasi sellaiseen paikkaan, minne elokuvien huumediilerien kätyrit jättää velalliset luopiot kaktusten ja kalkkarokäärmeiden armoille. Ja sitten…

  • Salvation Mountain ja Bombay beach, USA

    2015 loka-marraskuun taitteessa olin ystäväni kanssa #kaikistaenitenparasroadtrip –reissulla USA:n länsipuoliskolla. Matkalla San Diegosta Las Vegasiin poikettiin päiväretkellä oudossa väriläiskässä nimeltä Salvation Mountain. Samalla koukattiin nestemäiseltä kalmalta haisevan suolajärven luo, ja näin kokemusta…

  • Huono resort Kuchingissa

    (Throw back: syyskuu 2016) Borneon viimeiselle viikolle päätettiin ottaa kunnon kermisresorttikäynti. Agodan arvostelujen perusteella kohteeksi valikoitui Damai Puri Resort & Spa Kuchingissa, tai sen lähitienoilla. Pari yötä paremmassa paikassa, ehkä parit spa-hoidot…

  • Päiväretki Hankoon ja Tammisaareen

    Jo kahden vuoden ajan on ollut puhetta miehen kanssa, että mennään tekemään päiväretki Hankoon. No NYT saimme aikaiseksi. Ajeltiin ilman navigaattoria suoraan (vahingossa) Tulliniemen satamaan ja käytiin Tulliniemen rannan kallioilla kävelemässä. Aivan…

  • Juhannus Virossa

    Keskikesän juhlaa on helpompi lähteä lähimaihin karkuun kuin alkaa huhuilla vapaita mökkejä ympäri Suomea. 2016 vietimme juhannuksen Riiassa, joten tänä vuonna jäätiin vähän vielä lähemmäs ja juhlittiin juhannus Virossa. Otettiin Ikaalisten Matkatoimiston…

  • Ruokailta Helsingissä

    Helsinkihän on tunnetusti aivan ihana paikka, joten meillä on ollut tapana ottaa huone jostain keskustan hotellista esimerkiksi silloin, kun toinen osapuoli on viettämässä vaikkapa firman juhlia lähistöllä. Näin vältytään tuskaisen pitkältä ja…

  • Karibian fiilistely osa 2 – Puerto Rico ja Bahama

    Sint Maartenin jälkeisen päivän kohde oli USA:n itsehallintoalue Puerto Rico. San Juanin kaupunki jatkoi väriloistoa. Myös keli oli edelleen juuri sopiva; pilvistä ja lämmintä, muttei paahtavan kuumaa. Suora auringonpaiste olisi ollut kuolemakseni.…