Pallontallaajat.net
Valikko

Keväinen Rooma

Löysin kuva-aarteiden kätköistä läjän ennenjulkaisemattomia kuvia (ja muutamat jo julkaistut) huhtikuisesta Roomasta. Keväinen Rooma tuntui olevan oikein mainio ajankohta Roomaa ensikertaa koluaville. Kelit olivat kuin Suomen kesästä – toisinaan tarvitsi takkia, välillä taas (mm. bussissa) lämpötila nousi niin, että naama valui mekolle. Ruuat kuitenkin tarkeni syödä ulkoilmassa. Muita turisteja puolestaan oli paljon, mutta esimerkiksi jono Colosseumille oli aivan kohtuullinen, ja itseasiassa lyhyempi heille, jotka eivät olleet ostaneet lippuaan etukäteen. Lukaise myös toinen mielikuvani Roomasta.

Majoituimme koko 4 yön visiitimme AirBnb:n kautta vuokratussa viehättävässä asunnossa.

AirBnb:n asunnon olohuone


Erityisesti leivonnaisiltaan kelvollinen Pastisseria De Bellis (Piazza del Paradiso, 56/57, 00186 Roma) on kokemisen arvoinen. Kuvassa pään kokoiset suklaamunat.

Myös valitsemamme katuruuat, ja juomatkin, toimivat joka kerta.

Historialliset kivikasat ja patsaat vetivät toki puoleensa, kuten myös maisemat yleisestikin.


 

Santa Maria Maddalenan kirkko oli viehättävän sievä ja pieni, ja törmäsimme tähän itseasiassa aivan vahingossa.


Vatikaanissa piipahdimme tarkkaan ajoitetusti keskiviikkoaamuna, katsomassa Paavin viikoittainen siunaustilaisuus. Kovin lähelle ei pääse ilman etukäteisvarauksia, mutta valkokankaalta näkee olennaiset. Ihmisiä oli reilusti, mutta tuskin niin paljoa kuin esimerkiksi elokuussa. Tai pääsiäisenä. Sikstuksen kappelin ja Pietarinkirkon jonot olivat holtittomat, joten emme jääneet odottelemaan. Vatikaanin taideaarteista jäi niin paljon näkemättä, että uusi, vain taideaarteille (ja ruuallekin, tietysti) pyhitetty matka jää to do-listalleni. Jonot välttääkseen liput kannattaa ostaa etukäteen Vatikaanin museon sivuilta.

Ja sitten on tietenkin Colosseum. Ennenkaikkea Colosseum. Sama piletti avaa pääsyn myös aivan vieressä oleville Palatinon kukkulalle ja Forum Romanumille, ehdottomasti näkemisen arvoisia nekin. Että mene aamusta ostamaan 2 päivää voimassa oleva lippu sieltä, missä jono on lyhin ja käytä päivät kivikasoja katsellen. Palantino ja Forum Romanum tulee kuitenkin kiertää yhdessä, sillä ne ovat yhtä suurta kivikomplesia ja näin ollen myös sisään pääsee yhdellä lipulla vain yhden kerran, huolimatta siitä kumman sisääntuloporttia käytät.

 

Hän on kartalla

 

Suuret nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä toisistaan, ja ympäristöäkin voi talsia jalan. Bussit ovat myös toimivia, joskus jopa ilmastoituja ja niillä pääsee sujuvasti liikkumaan, mutta lippuja saa vain sinivalkoisella T-kyltillä merkityistä Tabaccheria-kioskeista. Parasta Roomassa kuitenkin on kävellä ja ihmetellä mitä milloinkin kadunkulman jälkeen eteen avautuu.

 

Edellinen viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus