Lentomatkustamisesta miellyttävämpää

Tässä on nyt kaksi luotia väistetty tämän päivän lennon osalta. Pelkäsin, että kolmena peräkkäisenä yönä toistuneet painajaisunet lennolta myöhästymisestä käy toteen, mutta sekä Hki-Vantaan lakko että Jenkkien itä-rannikon lumimyrskykaaos on molemmat mennyttä. Lennot kulkevat! Jee!

Kaikki lentokoneessa joskus olleet tietävät miten epämukavaa voi matkustaminen olla, ja lentokurjuus luonnollisesti moninkertaistuu jokaista lennolla vietettyä tuntia kohden. Ruoka voi olla hyvähköä, pahaa tai aivan mitä tahansa siltä väliltä. Kanssamatkustajat voivat olla haisevia, äänekkäitä, stalkkaajia tai tunkeutua toisten reviirille esim. paljaine varpaineen. Hyi. Koska muiden ihmisten olemassaoloa ei voi poistaa, niin tein seuraavat listaukset kurjuuden minimoimiseksi.

Tavarat TOP 3
1. Offlinelataukset (Spotify, Netflix, Elisa Kirja, mikä ikinä)
2. Äänenvaimentimet (vastamelukuulokkeet, korvatulpat..)
3. Niskatyyny & silmälaput

Randomvinkit TOP 4
1. Matkusta silloin kun on väljää. Ties vaikka vieruspenkki olisi tyhjä ja pääsee makaamaan.
2. Kerrospukeudu. On vaan niin paljon helpompaa jos hupparin alla on muutakin kuin rintsikat. Kivempi myös vähentää vaatteita kun koneen peräpäässä alkaa hiostaa ja turvottaa.
3. Pakkaa käsimatkatavarat järjellä ja tarpeeseen. Vähemmän on ihan oikeasti enemmän.
4. Syö ennen lentoa, mutta ei suolaupotettua ruokaa (koska nestepöhö) eikä pierettävää, sillä lennoilla kaasuuntuu muutoinkin. Vedä aspirinit huiviin jos olet turpoavaa sorttia.

Eväät TOP 5
Suklaakeksit ja valmiiksi pilkotut hedelmät. Sekä noin ylipäätään mikä tahansa, mikä ei a) sotke holtittomasti, ole b) juotavaa nestettä, c) kyllästetty suolalla.

10,5 tuntia paikallaan könöttämistä, sekä levottomasti heiluvan pitkäjalkaisen miehen tuskailuja edessä. Täältä tullaan Ameriikat!

#Helmut

Opintovapaa vai ”opintovapaa”

Jäin maaliskuun alkupuolella opintovapaalle, enkä siis käy töissä kolmeen kuukauteen. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että tahdon saada opinnot etenemään hyvässä tahdissa, eikä täysipainoinen opiskelu työn ohella ole helpoin mahdollinen yhtälö. Tammi-helmikuun aikana en töiden takia pystynyt käymään koulussa lainkaan. Yleisesti ottaen aikaresurssit eivät niinkään ole olleet ongelma (paitsi nimenomaisesti nyt alkuvuodesta), vaan jatkuva voimillekäyvä ajattelu. Uupuneena olen demonien kuningatar. (Siihen kun lykkää vielä nälän päälle. Ai että!)

Aikuiskoulutustukea myönnetään nykyään enintään 15 kk ja ne on käytettävä 2 vuoden aikana. Itse ehdin hakea tukea vuoden 2016 puolella, jolloin maksimi oli vielä 19kk. Edellytyksenä on, että työhistoriaa pitää olla 8 vuotta, joista vähintään 1 vuosi nykyisellä työnantajalla. Opiskelutahdin puolestaan tulee olla vähintään 3 opintopistettä kuukaudessa. Oma tavoitteeni on kuitenkin huomattavasti korkeammalla, sillä tähtään 3kk aikana 40 opintopisteeseen. Tällä hetkellä tilanne on aivan tavoitteideni mukainen.

Otan opiskelun tosissani, mutta rennosti, joten pystyn myös perustelemaan ja oikeuttamaan tulevat kolme reissuviikkoa (kaksi eri matkaa.. eh..) lahjakkaasti, mutta oikeastihan kyse on siitä, että haluan sieluneheytystä eikä mikään ole toistaiseksi tarjonnut yhtä tehokasta henkistä paijausta kuin loma aurinkoiseen, ja myös mielellään lämpimään, kohteeseen. Paitsi tietysti suklaasuihkulähde. Sitten kun olen lomaillen, ja rommia siemaillen, eheyttänyt itseni, voin hyvillä mielin pusertaa loppukevään pelkkiä koulujuttuja.

Tällä kyseisellä hetkellä ei ole pakollista läsnäoloa vaativia kursseja, joten pyörin koululla fiiliksen mukaan. Muun ajan teen kotoa käsin, kuten kohtapuolin alkavat virtuaalikurssit. Mitään kriittistä ei siis jää lomailun takia välistä, ja töitä opintojen etenemisen suhteen on 1,5 viikon opintovapaan aikana kertynyt jo 15 opintopisteen verran.

Semmosta. Toiset yhdistää perheen, työn ja opiskelun. Minä yhdistän matkailun, työn ja opiskelun haluamallani tavalla. Että YOU GO GILR!

Kuva viety intervebin ihmemaasta

Spring Break – ja miten sen voi välttää

Alunperin koko kevätretken piti ajoittua helmi-maaliskuun taitteeseen. Ylipäätään olen jotenkin kasvanut roskiksessa, sillä kuvittelin että Usa:ssa aikuisuutta hipovat opiskelijateinit viettävät kevätlomaansa koulujen päättymisen tienoilla. Eikä myöskään käynyt pienen ajatuskuplani lähelläkään tarkistaa moista, joten niin kävi, että Miamin reissun ajankohta on tismalleen spring breakin aikaan (joka toki on jaettu muutamalle viikolle pitkin jenkkejä, samaan tapaan kuin talvilomat Suomessa).

Vaikka villasukkineni mummoudun kovaa kyytiä, uskoisin silti että jaksaisin jotenkin kestää juopottelevaa teinilaumaa, mutta kun siihen ynnää majoitukset alkaen 180 euroa per yö(!), alkaa sniiduilijaa ahdistamaan. Nopealla Skyscanner Hotels.comAirbnb -tutkailulla kävi ilmi, että 5 yötä New Yorkissa tulee edullisemmaksi kuin jäädä Miamiin.

Joten.

Päivä 1-3    Hki-Miami
Päivä 4-5    merellä
Päivä 6       Philipsburg, St. Maarten
Päivä 7       San Juan, Puerto Rico
Päivä 8       merellä
Päivä 9       Bahama, Nassau
Päivä 10     Miami – > New York
Päivät 11-15 NEW YOOOORK! Whoooppaa!

#Kaikistaenitenparaskaupunki

Brooklyn Bridge siltaintoilijan itsensä kuvaamana

Kolmekymppiintyminen

Kolmekymmentä on täten saavutettu muutama viikko takaperin. En ole ehtinyt rasittua ikäkriisillä, sillä olen pitänyt itseni kiireisenä perjantaina alkanutta opintovapaata odotellessa, sekä paria pientä kevätreissua pohtiessa. Ehdin kuitenkin järjestää juhlat minun kunniaksi. Tietenkin.

Ystävän suosituksesta juhlapaikaksi valikoitui Espoon Tapiolassa sijaitseva yökerho BadaBing. Se tuntui olevan tasapuolisen vaikeasti saavutettavissa kaikille, kun juhlijoita saapui sieltä täältä. Paikka itsessään oli juuri sopivan överin boheemi ja viehättävä, yllätyin positiivisesti.

Vieraita kävi paljon ja lahjojakin tuli läjäpäin! Sain mm. matkalahjakortin (täältä tullaan 30 käytyä maata 30 ikävuoden aikana!), tapahtumalahjakortin, Frederikin kolmekymppinen vinyylilevynä, 50 kertoimista suojavoidetta naamaan, sillä ilmeisesti olen matkalla aruinkoon (ainakin jos kasvojeni iholta ja työkavereilta kysytään), höyrypesurin, suklaata kaikissa muodoissaan (levynä, konvehteina, itsetehtynä nutellana, sekä Flamingo Span suklaahoitona), jos jonkinmoista kuohujuomaa, villasukat, arvoituksen (älkää kysykö, en vielkään tiedä..). Erityismaininta menee poikkeuksellisen hienon, ja maukkaan, yksisarviskakun kyhääjälle.

Kermiksiä kun ollaan, otettiin miehen kanssa huone Sokos Hotel Tapiola Gardenista juhlayölle, ettei tartte kotia raahustaa. Sijainnillisesti erinomainen valinta, mutta mikään muu hotellissa ei kuitenkaan vakuuttanut. Asiakassauna oli lämmittämättä, myöhäinen uloskirjautuminen olisi ollut maksullinen palvelu, aamiaiselta puuttui vuorotellen kaikkea, lautasista alkaen ja jonottaa sai lohduttoman kauan. Mutta kyllä se silti yöllisen taksilla kotiin-episodin voitti.

Hyvät karkelot. Hyvä mieli.

Maailman sievin yksisarviskakku!

Arvoitus

Maiju-Daiju ja paljon muuta

#kaikistaenitenparhaatsukat

Kermislomien multihuipentuma

Nyt se on päätetty – tänne me mennään!

Loputtomalta tuntuneen interwebbiselailun puolivälissä olin saanut laitettua raameiksi 7-8 yötä itäisellä Karibialla, sekä parveke. Siitä vielä viikon työtuntien määrä eteenpäin, sekä lannistava määrä ”mut entäs tää risteily”-vertailuja ja lopulta meillä oli varattuna parvekkeellinen hytti 333 metrisellä MSC Divinalla. Se on hyvän matkaa, eli heittämällä yli sata metriä pidempi kuin Itämeren seilaajat.

Lähtö tapahtuu Miamista ja risteily etenee niin, että ensin ollaan muutama päivä laivalla, jonka jälkeen pysähdytään vuoropäivinä St. Maartenin, Puerto Ricon ja Bahaman saarille. Seuraavana urakkana onkin selvittää mitä päivän aikana ehtii tehdä ja nähdä näillä seisakkeilla.

Omaan käyttöön miellyttävin sivusto oli Seascanner mutta myös Cruisedirect oli hyvä koluta läpi. Royal Caribbeanin nettisivusto oli kankea ja niin täynnä bugeja, että laitoin sähköpostilla palautetta. Sain kiitos-voivoi-viestin takaisin, mikä toki on tyhjää parempi. Muutama kaikenkattava ”Karibian risteily for dummies”-blogikin löytyi ja vielä suomeksi.

Joten nyt vain odotellaan. To do näyttää tältä:

Esta – done
Miamin majoitus
Aurinkorasva 50 kertoimella
100viissataa kirjaa
Open buffet – ruokaa
Open buffet – juomaa
Open buffet.

Niin ja turkoosia merta silmänkantamattomiin.

Päättämättömyydessäänköhän

Kappas. On ollu kiire tehdä kaikkea muuta kuin blogata. Mutta nytpä on jotain mistä kirjoittaa, jee!

Kermikset päättivät ottaa pienen kevätloman, joten monen päivän Aasia-Mauritius-Malediivit-jokinmuumikä-vatvomisen päätteeksi kohteeksi valikoitui omatoimimatkailijalle vähän yllättävämpi kohde. Karibian risteily. Superjee! Maaliskuun loppupuolelle löytyi järkeviä Finnairin suoria lentoja Floridan Miamiin ja vieläpä vallan kohtuullisella hinnalla, joten siitä se ajatus sitten lähti.

Turkoosi meri, rommi, avoin buffet, ruokaähky, aamupala hytin parvekkeella merta ihaillen, aurinkorasvalla läträäminen, loputon uiminen, täältä tullaan!

Ja siitä se todellinen ongelma sitten vasta alkoikin. Kävi ilmi, että Karibialla on sataviissataa risteilyalusta ja risteilyvaihtoehtoa ja että päättäminen niiden välillä on historiallisen vaikeaa. www.seascanner.com on käyttäjäystävällinen sivusto, jossa pystyy helposti valikoimaan omiin tarpeisiin sopivimman risteilyn. Vaan entä jos haluaa nähdä sekä läntistä, että itäistä Karibiaa? No se toki onnistuisi 12 päivän risteilyillä mutta tarkoitus on olla merillä enintään viikko (koska vain jenkit kestää sellaista ruokamäärää pidempään), joten on pakko tehdä valintoja.

Kertaalleen jo päätin sopivan risteilyn, mutta sitten tietenkin (error! älä!) aloin pohtia vaihtoehtoja ja miettiä hintaa uudelleen. No. Tässä sitä taas pyöritellään kahtakymmentäkuutta välilehteä yhtäaikaa. Joten ahkeraa googlailua, blogien tutkimista ja kriittistä hinta-laatusuhteen arviointia on edessä läjäpäin.

Princess.comilta sniikattu kuva

Päiväretkeä kerrakseen Borneolla

Varattiin Kuchingissa opas ja 8-9 tuntia kestävä neljän kohteen retki.
Kuulosti heti alkuunsa pahalta. Rankalta ja hikiseltä ja liian täyteen tungetulta, mutta ajateltiin että jos kaikki tärkeät kaupungin ulkopuoliset kohteet pakkoäheltää yhtenä päivänä niin sittenpä on nähty ja koettu nekin!

Koska mies on yksi historian hitaimmista lähtijöistä, ehti opas soittaa 7:59 respan kautta huoneeseemme, kun klo 8 piti olla alhaalla. Oltiin kuitenkin jo heti 8:01 alhaalla.

Autossa odotti kaksi saksalaista mimmiä. Kyytiin napattiin vielä Hollantilainen Gnu, jonka nimi oli oppaallemme liikaa ja miesparasta tuli päivän ajaksi Gun.

Matkattiin ensimmäisenä Semenggoh’n orankimetsään. Se oli virhe heti lauantaiaamun kunniaksi. Onneksi oltiin käyty jo hiljaisena arkipäivänä, sillä nyt paikka tulvi turisteja. Meitä oli varmaan sata. Se oli tympeää. Nähtiin kuitenkin kaksi orankia lisää! Siinä ne mutusteli hedelmiä kitusiin ja hassutteli kahdestaan. Jaolle tuli myös kaksi showoravaa. Kovin kuvauksellisia hyppyloikkaajia hekin.

Siitä ajettiin Annah Rais Longhouselle. Vanha pääkallometsästäjäheimo. Aika vähän on turisteille tarkoitetussa longhousessa alkuperäistä jäljellä, mutta ainakin siellä oli hyvää riisiviinaa! Ne taisikin muuten olla koko reissun ainoat alkoholit, ja niistäkin vähistä piti juoda miehenkin osuudet kun ei kelevannu! Nimim. Tuorepuristetun omenamehun lipittäjät.

Headhuntersien heimo on aikoinaan katkaissut vastustajilta päät ja polttanut ne sitten nuotiolla karrelle nahkoineen, karvoineen ja silmämunat soikeana. Lopulta, kun jäljellä on enää pääkallo, sitä palvotaan ja sille uhrataan lahjoja paremman onnen toivossa.

Siitä 1,5h ajomatkan päätteeksi lounaalle katukuppilaan. Mmm. Ruoka oli kyllä mitä mainiointa Borneolaista mättöä. Riisiä, uppopaistettuja jättikatkarapuja, salaattimömmelä, kanaa, jne. Ja katukuppilasta kohti luolia.

Ajettiin ensin fyysisesti vaativammalle Fairy Cavelle. Portaita taisi kertyä noin 1250. Ylöspäin. Oli jyrkkiä, kapeita, syviä ja korkeita portaita. Ei sellaisia kerrostalon rappuja. Kunnes lopulta edessä avautui valtava keijuluola. Siellä oli kosteaa ja valtavan sievää, vihreää! Hikikarpalot valui joka vakoa pitkin ja olo oli tahmea. Luolan yläosasta paistoi päivänvalo.

Kivuttiin portaat alas hiestä liukkaina ja siirryttiin Wind Cavelle. Enää siellä ei tuule, mutta nyt siellä asuu tuhansia ja tuhansia lepakoita. Luola menee kiinni klo 16:30, sillä klo 17 aikoihin lepakot lähtevät joka iltaiselle joukkovaellukselleen. Nämä kaksi luolaa ovat yhteydessä toisiinsa, maan alla reitti veisi noin kaksi tuntia ja olisi kuulemma niin vaarallinen ettei se ole avoinna turisteille.

Wind cave on aikoinaan ollut täynnä myrkkykaasuja. Kiinalaiset sotilaat koittivat aikoinaan, vuosisatoja sitten, edetä luolaa pitkin yllätyshyökkäykseen saadakseen etulyöntiaseman sodassa, mutta maaperä ja luolan sisäinen joki kaasuineen tappoi tuhansia sotilaita heti alkumatkasta.
Myrkkykaasut ja mätänevien ruumiiden viettelevät aromit yhdessä toivat läheiselle kylälle nimeksi Smelly Village.

Tätä nykyä siellä haisee lähinnä lepakon cacca. Nähtiin myös 150 miljoonaa vuotta vanha simpukkafossiili. Otettiin siitäkin kuva, joka on surkea ja jota ei koskaan tulla tarvitsemaan. Mutta onpahan!

9 tuntia siinä meni ja retki oli jokaisen paikallisen markan arvoinen, mukavan ja osaavan oppaan kanssa.

Ps. Viidestä siirtymästä neljällä nukuin pienet tai isommat päikkärit, että ei se retki nyt sitten liian rankaksi päässyt ilmastoidussa autossa käymään.

Annah Raise Long house

Annah Raise Long house – pihapiiri

Long Housen joki

Headhuntersien saaliit

Fairy Caven alkuperäiset portaat

… ja nykyiset portaat

Fairy Caven sisäänkäynti ylhäällä

Fairy Cave sisältä

Orankikaksikko

Yksittäinen uhri

Koko syysretken tarkoitus – Borneon orangit

Syy, miksi matkakohteeksi alunperin valikoitui Borneo, on täysin orankien. Halusin nähdä metsien miehen luonnossa, vielä kun se on mahdollista.

Luvallisten metsähakkuiden lisäksi Borneolla hakataan salaa sademetsää järkyttäviä määriä päivittäin, jalkapallokentällisiä toistensa perään, palmuöljyrahat silmissä kiiluen. Puolet saaren metsistä on jo kaadettu. Samat sademetsät, jotka kätkevät syvyyksiinsä maailman monimuotoisimman flooran ja faunan. Sademetsä, joka ei kasva samanlaisena enää takaisin. Tiesitkö, että Leonardo Dicaprio sai Indonesian hallituksen varpailleen, ja uhkauksen porttikiellosta maahan, vierailtuaan viereisellä Sumatran saarella ja tehtyään julkiseksi mitä täällä päin tapahtuu palmuöljyn nimissä ja miten se vaikuttaa eläimistöön ja kasvillisuuteen.

Palmuöljyä puolestaan on kaikkialla ja kaikessa, joten välttely on normaalissa perusarjessa vaikeaa ja vaatii paneutumista sisällysluetteloihin. Ei meidänkään taloudessa olla täydellisiä. Vasta ostettiin purkki nutellaa ja toinen vastaava maapähkinävoita.

Noh. Elintasomuistutuksen jälkeen tähän päivään.
Saavutimma matkan kohokohdan. Alunperin oli tarkoitus suunnata Borneon itäisempiin osiin, Sandakaniin, orankien suojelualueelle. Siellä kuitenkin on olemassa pienehkö riski Etelä-Filippiinien edustalla vaikuttavien merirosvojen kohtaamisesta. Se on samahkoa aluetta, josta lähisaarelta aikoinaan Jolon panttivangit kidnapattiin. Nyt vaan ei olisi Muammar Gaddafia maksamassa lunnaita..

Mies alkoi kuitenkin googlailla Sandakanin aluetta ennen siirtymää ja yks’kantaan kielsi matkanteon sinne, turvallisuuteen vedoten. Koitin selitellä – turhaan.

Joten orankien katselukohteeksi vaihtui Semenggoh’n suojelualue, Kuchingissa. Siellä  orangit kulkevat vapaina metsässä ja heille on järjestetty säännölliset ruokinta-ajat aamulla ja iltapäivällä, ja he tulevat paikalle puistonvartijoiden kutsusta, jos huvittaa ja nälättää.
Sademetsän hedelmällisimpänä aikana orankeja ei välttämättä näy ollenkaan, me sen sijaan näimme kaksi!

Ensin paikalle saapui pikkuinen Endu. 7-vuotias naaras, jonka isosiskonsa kasvatti heidän emänsä kuoltua. Endu paineli puissa menemään punainen, harvakseltaan kasvava tukka liehuen. Söpö harvavarvas, joka äänteli kimeästi turistijoukkoa tuijotellessaan.
Endu vietti myöhäistä lounasta pitkän kaavan mukaan, banaania alkupalaksi. Kookosta pääruuaksi ja ananasta jälkkäriksi.

Hetkeä myöhemmin puiston vartija kertoi että The Big Boss is coming! Kaukaa näkyi puidenlatvustojen heiluntaa. Viralliselta nimeltään Richie jäi noin 50 metrin päähän matalalle puun suojaan tarkastelemaan tilannetta. Minuutit mateli ja näytti siltä, että kuriton huutomesoava lapsi käy Richien hermoon (hänen korkeutensa ei pidä monestakaan asiasta, kuten metelistä tai liian lähelle tunkeavisti ihmisistä). Teki mieli työntää lapselle banaani suuhun, jotta oletkos nyt.

Mutta sitten! Richie laskeutui maahan ja lähti Aku Ankan masennuskävelytyylillä maleksimaan meitä kohti. Yleisöä käskettiin pysymään seisaallaan, karkuunjuoksuvalmiudessa. Siihen hän istahti hedelmäkorin ääreen ja alkoi pistellä ananasta poskeen. Richie painaa kuulemma 140 kiloa, ei siis mikään ihme että hän kulkee vain jymäköimpiä puita myöden, liaaneja kartellen. Onhan se hyvä miehen tietää kokonsa.

Richie on paikan isoin ja toiseksi vanhin jäärä, 35-vuotias, ja hällä on tyttöystävänä Endun kasvattiäiti/isosisko. Kerran Richie kävi tappeluun herruuttaan puolustaessaan. Vastapuolelta katkesi sormia rytäkässä. Tappelu päättyi vasta kun puiston työntekijä meni väliin. Sitä vaan tässä mietittiin, että aasialaisen keskivertoihmisen koolla varustettu työntekijä kahden ison orangin välissä kuulostaa aika jännittävältä haasteelta.

Lopulta Richien seisova pöytä oli kaluttu tarpeeksi tyhjiin, hän nappasi takajalallaan matkaevääksi palan kookospähkinää ja lähti maateitse löntystämään tulosuuntaansa.

Endu 7-vee.

Endu smyygailee

Turisti on intsinä.. eh.

Richien buffa

Brunein yhteenveto

Mitä Bruneista jäi käteen?

Leimat passissa.

Yövyttiin Jubilee hotellissa. Se oli hyvällä sijainnilla ja edullinen muihin keskustan hotelleihin verrattuna. Perus siisti, vanhahtava, mutta huone oli 50 neliöinen kaksio, isolla kylppärillä ja parvekkeella.

Kotona vielä nauroin kun mies sanoi ottavansa chromecastin mukaan. Jouduin perumaan pilkkani kun kaupunki sulkeutui viiden pintaan joka päivä. Joten alotimma Black listin uuden tuotantokauden aina seuraavaa päivää odotellessa.

Brunein pääkaupunki Bandar Seri Begawan on joltiseenkin mitäänsanomaton. Onhan siellä toki kauniita moskeijoita, ruskea joki, ystävällisiä ihmisiä, mielenkiintoinen vesikylä, ja vaurauden tuntua siisteillä kaduilla. Mutta siinäpä se.
Sulttaanin palatsille tarvitsee kyydin ja sitä voi ihailla vain ulkoa.
Kaupungin hulppeimmassa moskeijassa on vierailuajat jolloin sinne pääsee myös naiset käymään.
Ränsistynyt megaluokan vetonaulaksi suunniteltu huvipuisto on kaukana ja vaatii kyytien suplimista ja se onkin lähinnä lapsiperheille suunnattu.
Kampong Ayer, vesikylä, on ehdottomasti paras nähtävyys ja halvinkin. Tepastelu on ilmaista eikä pääsymaksuja ole.

Ruokaa saa varmahkosti ilta kahdeksaan saakka. Ravintoloiden aukioloajat voivat pitää tai olla pitämättä paikkansa. Muutama kahvila on auki 24h. Ruoka on ”ihan fine” muttei mitään ihmeellistä. Takseja ei voi sanoa olevan. Pari hassua liilaa bussia kulkee kaupungista pois. Muutoin olet joko hotellikyytien tai paikallisten ystävällisyyden varassa jos meinaat jonnekin päästä.

Suosittelen sohvasurffausta, se lienee tehokkain tapa tutustua paikallisiin ja saada kaupungista enemmän irti. Myöskin hintataso on selkeästi Malesiaa korkeampi. Tähän kannattaa varautua jos on tiukan budjetin reissulla.

Sanoisin että 1-2 päivää tälle kaupungille on aivan tarpeeksi. Kolmantena ehtii jo kyllästyä.

Mitä naisten vaatetukseen tulee, maltillinen itsensä peittäminen on kohteliasta mutta en kokenut tarpeelliseksi täydellistä verhoutumista.

Jokiajelu kaupungin ympärillä

Kampong Ayer, Brunein vesikylä

Nyrkkipyykistä Water Villageen Bruneissa

Käytiin päivän alkajaisiksi kermaperseet haaremihousuissa hyllyen etsimässä pesulaa. Pienessä kaupungissa on hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin lukeutuu olematon kilpailu pyykkipaikoista. Ei kuulosta pahalta maksaa 2 paikallista markkaa (Brunein dollaria, 1dollari = 0,65 EUR) housujen pesusta, mutta jos vaatekappaleita on kahden saumoista ratkeavan pyykkikassin verran, nousee hinta heittämällä 50 dollariin. Joten ostettiin Vanishiä ja tehtiin poikkeuksellisen isosta kylpyhuoneestamme nyrkkipyykkitupa.

Siinä sitä vatkattiin ja veivattiin hikikarpalot soikeina kimpassa pyykkiä kylpyammeessa. Urakan päätteeksi mies tunnusti tämän olleen elämänsä ensimmäinen nyrkkipyykki. Kun kolmekymmentä alkaa kohtsillään olla lasissa, sanoisin että OLI JO AIKAKIN!

Päivisin on niin kuuma, että sitä on vaikea kuvailla. Vähän kuin kävelisi vaatteet päällä vajaalämpöisessä höyrysaunassa, jonne välillä paistaa aurinko, välillä ei. Siihen vielä OFFit ja suojakertoimet liimaamaan ihoa nahkeaksi. Myöskin valintatalon muovipussi suli jalkaan kiinni.

Muovipussi suli oikeasti jalkaan kiinni

Pyykkäyksen päätteeksi otimme rannasta paikallisen miehen venekyydin ja lähdettiin ajelulle. Ajettiin puolisen tuntia jokea pitkin, kunnes käännyttiin pelottavan kapealle sivuhaaralle. Paikka kuulemma kuhisi krokotiilejä, joten voitte kuvitella fiilikseni kun kuski ajoi 100 heppaisen perämoottorin voimin jokiveneellään kiven päältä niin että kolina ja tärinä kävi! Jumankauta että pelästyin. Huoleton elämänasenne näkyi tässäkin kun kuski nauroi kovaan ääneen ja totesi ”low water, heh! Aha. Thanx bye! Loppumatkan tuijottelin neuroottisesti veneenpohjaa vuotokohtia etsien.

Jokivene

No. Pääsimma perille ja näimme pienen matkan päästä erittäin uhanalaisia menäapinoita asuinpaikassaan. Aivan kiinni ei toki menty, pysyttiin veneessämme mutta näkyvyys oli hyvä. Oli isoja uroksia, keskikokoisia perusapinoita ja emoja jotka kanniskelivat pikkaisia. Puussa yläpuolellamme kiipeili varaanin ja iguaanin risteytystä muistuttava musta lisko. Siellä se kieli pitkänä paahtoi menemään. On kuulemma myrkyllinen. Aha. No jos tätä venettä ihan sillai siirtäis vaikka TOISELLE RANNALLE.

Nenäapinoiden kotipuu

Luonto on tosi kiva, mutta huomaan kaupunkilaistuneeni niin, etten kaipaa kohtaamisia.

Palatessa kaupuniin jatkoimme aivan Brunein edustalla sijaitsevaan Kampong Ayerin Water Villageen. Se on 1300 vuoden ikäinen vesikylä, ”idän Venetsia”. Siellä asuu vajaat 40 000 ihmistä veden päälle rakennetuissa taloissa. Osa on slummihtavaa hökkeliä, osa kiviseinäistä raskaampaa rakennelmaa, kuten vaikkapa poliisilaitos. Taloissa on monesti ilmastoinnit, nykyaikaiset televisiot ja meno voi olla hyvinkin moderni. Joen toisella puolella on läjä autoja tienvarressa parkissa. On luksusautoja ja vähän tavallisempiakin autoja, kaikki kuuluvat vesikylän asukkaille.
Siellä on kolmetoista koulua, palolaitos ja ilmeisen yhteisöllinen meininki

Laiturin osoite ”Jeti 13”, niin tiedät mihin tilaat vesitaksin.

Kampong Ayer-vesikylä

Vesikylästä

Kävimma ihan paikan päällä yhdessä kylässä. Tai sen osiossa. Erillinen venekyyti maksaa dollarin per henkilö, per suunta. Näitä veneilijöitä on tarpeeksi, että ilman kyytiä ei varmasti jää.

Osa lankuista oli huolestuttavassa kunnossa. Oli laskuveden aika, jolloin mutainen maa ja roskat, sekä myös lahonneet tolpat paljastuivat talojen alta. Maassa näkyi kyseenalaisen isoja ja karvaisia hämähäkkejä. Tähän kun lisää orastavan äkkivessakaipuun niin huoleen oli paikoittain aivan jopa aihetta.

Astu mihin uskallat-kuja

Ihmiset puolestaan olivat mitä ystävällisimpiä. He tervehtivät ja kyselivät mistä tulemme. Lapset huusivat kovaan ääneen ”Welcome to Brunei Darussalam!”. En myöskään muista koska olisin edellisen kerran huudellut Adelen tapaan hellota ja vilkutellut näin ahkerasti.

Kylässä oli selkeästi köyhempää puolta, jossa piti oikeasti katsoa tarkkaan mihin astuu. Ainakin näin länsimaisella hyvinvointipainolla varustettuna pariskuntana. Kuitenkin aivan yhtäkkiä kulman takaa alkoi paikallinen versio Täydellisistä naisista tutusta Wisteria Lanesta. Jalkakäytävät olivat siistit ja tehty betonista. Talot olivat monikerroksisia ja niiden pohjan ja vesirajan välissä oli ”lisäpiha” jossa oli terasseja ja illanistujaisia menossa. Osalla talon alla oli varasto, veneitä, polkupyöriä, toisilla ruukkukasveja puutarhaksi asti.

Siistimpi ja kalliimpi naapurusto

Lapset pelailivat jotain paikallista saksipotkujen, jalkapallon ja rantalentiksen risteymältä vaikuttavaa peliä, lennättivät leijoja tai leikkivät aidatussa päiväkodissa.

Ehdimme reilun tunnin maleksia kylänraitilla kun nimeltämainitsemattomalle bloggaajalle tuli muita tarpeita. Mutta kyllä siellä päivänkin voisi viettää kävellen ja tutkien, sekä ihmisille jutustellen.

Ps. Lähimmässä ostoskeskuksessa oli naisten vessoissa posliinireijät lattiassa kun puolestaan maailman kermaan kuuluvalla miessukupuolella kyllä löytyi istuttavat pöntöt. Niinku että menikö nyt ihan reilusti tämä suunnitteluprosessi?