Brunein yhteenveto

Mitä Bruneista jäi käteen?

Leimat passissa.

Yövyttiin Jubilee hotellissa. Se oli hyvällä sijainnilla ja edullinen muihin keskustan hotelleihin verrattuna. Perus siisti, vanhahtava, mutta huone oli 50 neliöinen kaksio, isolla kylppärillä ja parvekkeella.

Kotona vielä nauroin kun mies sanoi ottavansa chromecastin mukaan. Jouduin perumaan pilkkani kun kaupunki sulkeutui viiden pintaan joka päivä. Joten alotimma Black listin uuden tuotantokauden aina seuraavaa päivää odotellessa.

Brunein pääkaupunki Bandar Seri Begawan on joltiseenkin mitäänsanomaton. Onhan siellä toki kauniita moskeijoita, ruskea joki, ystävällisiä ihmisiä, mielenkiintoinen vesikylä, ja vaurauden tuntua siisteillä kaduilla. Mutta siinäpä se.
Sulttaanin palatsille tarvitsee kyydin ja sitä voi ihailla vain ulkoa.
Kaupungin hulppeimmassa moskeijassa on vierailuajat jolloin sinne pääsee myös naiset käymään.
Ränsistynyt megaluokan vetonaulaksi suunniteltu huvipuisto on kaukana ja vaatii kyytien suplimista ja se onkin lähinnä lapsiperheille suunnattu.
Kampong Ayer, vesikylä, on ehdottomasti paras nähtävyys ja halvinkin. Tepastelu on ilmaista eikä pääsymaksuja ole.

Ruokaa saa varmahkosti ilta kahdeksaan saakka. Ravintoloiden aukioloajat voivat pitää tai olla pitämättä paikkansa. Muutama kahvila on auki 24h. Ruoka on ”ihan fine” muttei mitään ihmeellistä. Takseja ei voi sanoa olevan. Pari hassua liilaa bussia kulkee kaupungista pois. Muutoin olet joko hotellikyytien tai paikallisten ystävällisyyden varassa jos meinaat jonnekin päästä.

Suosittelen sohvasurffausta, se lienee tehokkain tapa tutustua paikallisiin ja saada kaupungista enemmän irti. Myöskin hintataso on selkeästi Malesiaa korkeampi. Tähän kannattaa varautua jos on tiukan budjetin reissulla.

Sanoisin että 1-2 päivää tälle kaupungille on aivan tarpeeksi. Kolmantena ehtii jo kyllästyä.

Mitä naisten vaatetukseen tulee, maltillinen itsensä peittäminen on kohteliasta mutta en kokenut tarpeelliseksi täydellistä verhoutumista.

Jokiajelu kaupungin ympärillä

Kampong Ayer, Brunein vesikylä

Nyrkkipyykistä Water Villageen Bruneissa

Käytiin päivän alkajaisiksi kermaperseet haaremihousuissa hyllyen etsimässä pesulaa. Pienessä kaupungissa on hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin lukeutuu olematon kilpailu pyykkipaikoista. Ei kuulosta pahalta maksaa 2 paikallista markkaa (Brunein dollaria, 1dollari = 0,65 EUR) housujen pesusta, mutta jos vaatekappaleita on kahden saumoista ratkeavan pyykkikassin verran, nousee hinta heittämällä 50 dollariin. Joten ostettiin Vanishiä ja tehtiin poikkeuksellisen isosta kylpyhuoneestamme nyrkkipyykkitupa.

Siinä sitä vatkattiin ja veivattiin hikikarpalot soikeina kimpassa pyykkiä kylpyammeessa. Urakan päätteeksi mies tunnusti tämän olleen elämänsä ensimmäinen nyrkkipyykki. Kun kolmekymmentä alkaa kohtsillään olla lasissa, sanoisin että OLI JO AIKAKIN!

Päivisin on niin kuuma, että sitä on vaikea kuvailla. Vähän kuin kävelisi vaatteet päällä vajaalämpöisessä höyrysaunassa, jonne välillä paistaa aurinko, välillä ei. Siihen vielä OFFit ja suojakertoimet liimaamaan ihoa nahkeaksi. Myöskin valintatalon muovipussi suli jalkaan kiinni.

Muovipussi suli oikeasti jalkaan kiinni

Pyykkäyksen päätteeksi otimme rannasta paikallisen miehen venekyydin ja lähdettiin ajelulle. Ajettiin puolisen tuntia jokea pitkin, kunnes käännyttiin pelottavan kapealle sivuhaaralle. Paikka kuulemma kuhisi krokotiilejä, joten voitte kuvitella fiilikseni kun kuski ajoi 100 heppaisen perämoottorin voimin jokiveneellään kiven päältä niin että kolina ja tärinä kävi! Jumankauta että pelästyin. Huoleton elämänasenne näkyi tässäkin kun kuski nauroi kovaan ääneen ja totesi ”low water, heh! Aha. Thanx bye! Loppumatkan tuijottelin neuroottisesti veneenpohjaa vuotokohtia etsien.

Jokivene

No. Pääsimma perille ja näimme pienen matkan päästä erittäin uhanalaisia menäapinoita asuinpaikassaan. Aivan kiinni ei toki menty, pysyttiin veneessämme mutta näkyvyys oli hyvä. Oli isoja uroksia, keskikokoisia perusapinoita ja emoja jotka kanniskelivat pikkaisia. Puussa yläpuolellamme kiipeili varaanin ja iguaanin risteytystä muistuttava musta lisko. Siellä se kieli pitkänä paahtoi menemään. On kuulemma myrkyllinen. Aha. No jos tätä venettä ihan sillai siirtäis vaikka TOISELLE RANNALLE.

Nenäapinoiden kotipuu

Luonto on tosi kiva, mutta huomaan kaupunkilaistuneeni niin, etten kaipaa kohtaamisia.

Palatessa kaupuniin jatkoimme aivan Brunein edustalla sijaitsevaan Kampong Ayerin Water Villageen. Se on 1300 vuoden ikäinen vesikylä, ”idän Venetsia”. Siellä asuu vajaat 40 000 ihmistä veden päälle rakennetuissa taloissa. Osa on slummihtavaa hökkeliä, osa kiviseinäistä raskaampaa rakennelmaa, kuten vaikkapa poliisilaitos. Taloissa on monesti ilmastoinnit, nykyaikaiset televisiot ja meno voi olla hyvinkin moderni. Joen toisella puolella on läjä autoja tienvarressa parkissa. On luksusautoja ja vähän tavallisempiakin autoja, kaikki kuuluvat vesikylän asukkaille.
Siellä on kolmetoista koulua, palolaitos ja ilmeisen yhteisöllinen meininki

Laiturin osoite ”Jeti 13”, niin tiedät mihin tilaat vesitaksin.

Kampong Ayer-vesikylä

Vesikylästä

Kävimma ihan paikan päällä yhdessä kylässä. Tai sen osiossa. Erillinen venekyyti maksaa dollarin per henkilö, per suunta. Näitä veneilijöitä on tarpeeksi, että ilman kyytiä ei varmasti jää.

Osa lankuista oli huolestuttavassa kunnossa. Oli laskuveden aika, jolloin mutainen maa ja roskat, sekä myös lahonneet tolpat paljastuivat talojen alta. Maassa näkyi kyseenalaisen isoja ja karvaisia hämähäkkejä. Tähän kun lisää orastavan äkkivessakaipuun niin huoleen oli paikoittain aivan jopa aihetta.

Astu mihin uskallat-kuja

Ihmiset puolestaan olivat mitä ystävällisimpiä. He tervehtivät ja kyselivät mistä tulemme. Lapset huusivat kovaan ääneen ”Welcome to Brunei Darussalam!”. En myöskään muista koska olisin edellisen kerran huudellut Adelen tapaan hellota ja vilkutellut näin ahkerasti.

Kylässä oli selkeästi köyhempää puolta, jossa piti oikeasti katsoa tarkkaan mihin astuu. Ainakin näin länsimaisella hyvinvointipainolla varustettuna pariskuntana. Kuitenkin aivan yhtäkkiä kulman takaa alkoi paikallinen versio Täydellisistä naisista tutusta Wisteria Lanesta. Jalkakäytävät olivat siistit ja tehty betonista. Talot olivat monikerroksisia ja niiden pohjan ja vesirajan välissä oli ”lisäpiha” jossa oli terasseja ja illanistujaisia menossa. Osalla talon alla oli varasto, veneitä, polkupyöriä, toisilla ruukkukasveja puutarhaksi asti.

Siistimpi ja kalliimpi naapurusto

Lapset pelailivat jotain paikallista saksipotkujen, jalkapallon ja rantalentiksen risteymältä vaikuttavaa peliä, lennättivät leijoja tai leikkivät aidatussa päiväkodissa.

Ehdimme reilun tunnin maleksia kylänraitilla kun nimeltämainitsemattomalle bloggaajalle tuli muita tarpeita. Mutta kyllä siellä päivänkin voisi viettää kävellen ja tutkien, sekä ihmisille jutustellen.

Ps. Lähimmässä ostoskeskuksessa oli naisten vessoissa posliinireijät lattiassa kun puolestaan maailman kermaan kuuluvalla miessukupuolella kyllä löytyi istuttavat pöntöt. Niinku että menikö nyt ihan reilusti tämä suunnitteluprosessi?

Brunei Darussalam

Vaihdettiin tänään maata. Tultiin Miristä bussilla Bruneihin, noin 130 km matka.

Mirin bussiasemalla tuli nainen kikattamaan viereeni ja sivelemään paljasta käsivarttani. Annoin itseni jäädä siihen mielikuvaan, että siinä ihailtiin vaaleaa ihoani. Toisaalta, käsivarttani halaillessaan (kyllä, kohtaus oli kuin dokumentista jossa belieberisti pääsisi Justinin iholle, ilman hysteriaitkua) hän myös huusi seuralaisilleen, miesjoukolle, jotain ja osoitti minua sormella, jolloin kaikki kääntyivät katsomaan minua ja nauroivat ääneen. Että tota. Moi vaan?

Koitin kysyä naisen nimeä. Osoitin itseäni sormella ja sanoin nimeni. Osoitin häntä ja näytin kysyvältä. Yhteistä kieltä ei löytynyt. Hän päätti poistua kikatellen läheiselle seinustalle väijymään turvallisemman etäisyyden päästä.

Bussi oli siisti. Semmoinen perus Virkkala-Lohja väliä surruttava puolipitkänmatkan bussi, jossa penkit oli vuorattu muovilla.

Siinä kankut soijassa matkatessa Brunein raja tuli alle kolmessa vartissa vastaan. Ensin saatiin Malesian rajaviranomaisilta poistumisleimat passiin, ajettiin vähän eteenpäin ja saatiin Brunein rajaviranomaisilta maahantuloleimat. Pyörittiin bussilla ympyrää raja-asemalla (siis oikeasti pyrittiin ympyrää..) ja jatkettiin hurjan aluskasvillisuuden ympäröimää hiekkatietä kohti pääkaupunkia, Bandar Seri Begawania, BSB ilmeisesti tuttujen kesken.

Kaikki, jotka ovat kanssani ikinä minnekkään matkustaneet, tietävät mitä muuta tämän kolmen tunnin bussimatkan aikana tapahtui. Minä nukuin. Nukuin aivan täyttä ymmärrystä vailla. Kahdesti havahduin hereille, totesin että asento sattuu niskaan ja silmät painaa vieläkin, joten jatkoin nukkumista. Samassa asennossa.

Heräsin noin 20 minuuttia ennen määränpäätä.

Kaupunki on siisti. Siisti kuin Singapore. Valtaväestö on muslimeja ja se näkyy katukuvassa vaatetuksessa, sekä hulppeina moskeijoina. Kannoin hartiahuivia varmuudeksi mukanani, mutta vastaan tuli minihameisia naisia (aasialaisia turisteja?), joten jätin vuorautumatta kuumaan huiviin. Eikä ketään näyttänyt kiinnostavan olemassaoloni.

Mielenkiintoista oli se, että kaikki reissuvinkkejä antaneet malesialaiset sanoivat ettei Bruneihin kannata mennä. Siellä on tylsää ja ankeaa. Näin voi toki ollakin, mutta siitä huolimatta odotan innolla aivan vieressä seisovaa vedenpäälle rakennettua kaupunkia, joka majoittaa tätä nykyä lähes 40 000 asukasta.

Ulkopuolelta pääsee ihailemaan sulttaanin linnaa, joka on maailman toiseksi suurin asuinrakennus vajalla 1800 asuinhuoneellaan. Vain Turkin presidentinlinna on tätä isompi. Itse sulttaani kuitenkin asuu vakituiseen Lontoossa..

Mitä sulttaanin paheksuttuun veljeen tulee, hän on nimennyt huvijahtinsa tissiksi ja sen pelastusveneet Nänni1 ja Nänni2. Vaimoja veljeksillä on ueita ja lapsia on tehty asiaan kuuluvasti myös vaimoksi naitujen serkkujen kanssa. Hienosti!

Myös neonvihreillä iltavaloilla kehystetty megalomaaninen moskeija näytti huikealta. Tämän lisäksi lähellä pitäisi olla viidakkoa, jossa eläinrakas reissujormamatkakumppanini pääsee näkemään nenäapinoita.

Sitä ennen pitää kuitenkin pestä noin 12 kiloa kuumehieltä haisevaa pyykkiä ja parit sukat.

Tack o adjöö!
Maisu